Asun Pohjois-Karjalan maaseudulla Valtimolla. Koirien päätehtävänä on toimia laumanjäsenenä ja elää koiran elämää. Lisäksi mieheni kanssa harrastamme niiden kanssa monenlaista, ottaen huomioon sen tarkoituksen, mihin kukin harrastamamme rotu on alunperin luotu.
Repoketun kennel on kasvattanut pienimuotoisesti beauceroneja ja parsonrussellinterriereitä monipuolisiksi harrastus- ja käyttökoiriksi. Kennelnimen sain vuoden 2007 alussa. Tällä hetkellä kasvatuksen pääpaino on parsoneissa omien harrastusten ja intressien keskityttyä enemmän metsästyskoiriin.
Ensimmäiset pentueet syntyivät vuonna 2007. Kasvatustoiminta sai alkunsa erinomaisten kantanarttujen myötä halusta parantaa näiden rotujen ominaisuuksia hyvien ja käytössä toimivien koirien kautta. Lisäksi haluan taata että myös tulevaisuudessa itselleni löytyy mieleinen käyttökoira harrastamiseen.
Pentuja meillä syntyy harvakseltaan, sillä koirien kanssa ensisijainen tarkoituksemme on nimenomaan harrastaa niillä ja saada mieleisiä koiria omiin tarpeisiin - ei tehdä niillä rahaa.
Suomen kennelliitto palkitsi Repoketun kennelin parsonkasvatuksen Vuolasvirta-kasvattajapalkinnolla 2018. Kiitos tästä kunnianosoituksesta kuuluu aktiivisille ja yhteistyökykyisille kasvattieni omistajille, jonka panos erityisesti käyttöpuolella tähän palkintoon mahdollisti!
Koirat elävät kotonamme perheenjäsenenä, samoin varttuvat meillä
syntyneet pennut. Koiriemme kanssa harrastetaan ja lenkkeillään
päivittäin. Koiramäärän haluan aina pitää sen kokoisena, että koirat tulevat toimeen laumassa ja kaikille riittää aikaa harrastamiseen ja liikuntaan
riittävästi.
Jalostuskoirieni ominaisuuksia testataan ja kuormitetaan erilaisilla lajeilla, jotta niiden käyttöominaisuudet tulisi todettua. Minulle on tärkeää saada jalostuskoiristani myös konkreettista näyttöä koe- ja testitulosten muodossa. Vaikka koetulokset eivät periydykään, kertovat vanhempien tulokset niiden ominaisuuksista.
Tärkeimpinä ominaisuuksina harrastamissani ja kasvattamissani roduissa pidän terveyttä ja käyttöön soveltuvaa luonnetta ja rakennetta. Vasta näiden ominaisuuksien jälkeen tulee koiran ulkomuotoseikat. Metsästyskoirilla harrastamme nimenomaan metsästystä. Talvi on aktiivista jahtikautta ja luolakoirien kanssa reissaammekin jahdissa usein myös kauempana - jopa Suomen rajojen ulkopuolella. Kesät kuluvat kunnon luomisen ja mejän parissa.
Pidän yhteyttä kasvatinomistajiin ja minulta saa kasvattajan tuen koko koiran eliniän ajaksi. Järjestän kasvateilleni yhteisjahteja ja harjoituksia myös muihin koiraharrastuksiin. Edellytän kasvattien virallisia terveystarkastuksia ja avoimuutta myös koirien mahdollisista ongelmista. Näillä keinoilla pääsemme toivottavasti kohti entistä terveempiä ja toimivampia käyttökoiria jatkossakin.